Digimarkkinointi on välttämätöntä, jos haluaa yrityksensä tai henkilöbrändin tulevan löydetyksi digitaalisissa kanavissa. Kanavat kattavat näkyvyyden niin hakukoneissa, sosiaalisessa mediassa kuin verkkomedioissa. Digimarkkinoinnin – kuten minkä tahansa markkinoinnin – tavoitteena on edistää tuotteen, palvelun tai organisaation myyntiä ja näkyvyyttä, erottua kilpailijoista tai esimerkiksi johtaa keskustelua ajatusjohtajan roolissa. 

Miten siis lähteä liikkeelle digimarkkinoinnissa? Vapan osakas ja digimarkkinoinnin johtava asiantuntija Mikko Rummukainen kertoo vinkkinsä, mitä pitää mielessä verkkoviidakkoon sukeltaessa.

1. Tavoite! Valitse aina ensimmäiseksi se, mitä tulosta tavoittelet.

Digitaalisen markkinoinnin lähtökohta on sama kuin minkä tahansa markkinoinnin. Aina täytyy lähteä liikkeelle selkeästä tavoitteesta ja siitä, miten digimarkkinointiin investoitu aika ja raha tuo haluttuja tuloksia (mielummin enemmän, kuin jokin toinen lähestymistapa). Onko tavoitteena brändin tunnettuus, rekrytoinnin tehokkuus vai myynti joko uusasiakkaille tai jo olemassa oleville asiakkaille? Nämä kaikki ovat hyviä tavoitteita, ja jos ne ovat yrityksen strategiassa, niistä kannattaa ponnistaa myös digimarkkinoinnin tekemiseen. 

2. Ole löydettävissä! 

Huolehdi siitä, että löydyt hakukoneesta (joko orgaanisesti tai mainostamalla) kilpailijoitasi helpommin. Perusta sometilit niihin kanaviin, joissa kohderyhmäsi viettävät aikaa. Tarjoa kaikissa kanavissasi kiinnostavaa sisältöä, jonka asiantuntija olet ja johon tarjoomasi liittyy.

3. Panosta selkeyteen!

Ole yleisöllesi korostetun selkeä siitä, mitä haluat heidän tekevän. Älä oleta, että asiakas ottaa yhteyttä, tilaa tai lukee lisää ilman selkeää navigaatiota tai tapaa, miten halutun toiminnan voi toteuttaa. Tuo tärkeimmät aktivoinnit (osta, tilaa, ota yhteyttä, lue lisää, lataa sovellus) selkeästi asiakkaan nähtäville. Asiakas poistuu sivultasi nopeasti, jos vastauksen löytäminen on hankalaa ja hidasta!

4. Vaivattomuus palkitaan!

Asiakas haluaa asioida kanssasi nopeasti ja tehokkaasti. Huolehdi siis siitä, että asiakkaan ei tarvitse nähdä mitään lisävaivaa sivustolla, sovelluksessa tai muissa kohtaamispisteissä. Minimoi verkkosivun kaikki turhat välivaiheet, hankalat toimintatavat tai puuttuvat maksuvaihtoehdot. Fiksaa puutteet tai pullonkaulat heti, jos niitä ilmaantuu. 

5. Aktivoi asiakkaitasi!

Asiakkaat puhuvat sinusta mielellään hyvää, jos he ovat tyytyväisiä tarjoomaasi. Tarjoa siis tapoja jättää arvostelu, suosittelu tai jakaa sisältöä muille. Tarjoa etuja ja alennusta aktiivisesta asiakkuudesta. Positiivisella palautteella on laaja verkostovaikutus!

6. Varmista hyvä asiakaskokemus ja ole tavoitettavissa.

Laita yrityksesi yhteystiedot (ja tarvittaessa aukioloajat) selkeästi esiin. Se on usein ensimmäinen asia, jota asiakas sivuiltasi etsii.

Älä jätä asiakasta yksin ongelmatilanteissa. Tarjoa vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin tai mahdollista kysymyksiin vastaaminen aktiivisessa asiakaspalveluchatissa. Muista, että asiakkaat ottavat yhteyttä heille mieluisissa kanavissa, joten vastaa asiakkaalle saman kanavan kautta – älä pompottele eri kanavien välillä. Varmista siis, että asiakas saa vastauksen pulmaansa nopeasti.

7. Luo käyttäjäystävällinen ja houkutteleva sivusto.

Helppo tapa nostaa sivusi löydettävyyttä on panostaa sivuston käyttökokemukseen, eli nopeaan ja selkeään verkkosivuun. Hakukoneet suosivat käyttäjäystävällisiä sivustoja hitaiden ja raskaiden verkkosivujen yli. Muista, että etenkin nuoremmat kuluttajat tekevät ostoksia paljon puhelimella, joten optimoi sivu ja digipalvelusi myös mobiilille. 

Selkeän ja helposti navigoitavan verkkosivun lisäksi sivuston esteettisyys on tapa herättää kuluttajan kiinnostus. Houkuttelevan designin avulla on mahdollista välittää brändin fiilistä jo ennen kuin kuluttaja konkreettisesti koittaa tarjoamaasi tuotetta tai palvelua.

8. Sisältö <3 kumppanit

Älä pelkää vaikuttajamarkkinointia! Etenkin uudelle, vielä suurelle yleisölle tuntemattomalle brändille vaikuttajamarkkinointi ja yhteistyökumppanuudet voivat olla toimiva tapa saada näkyvyyttä. Mieti kuitenkin aina tarkkaan, minkälaista yhteistyötä ja kenen kanssa haluat tehdä. Kuluttajat ovat herkkiä haistamaan kankealta kalskahtavat yhteistyöt. 

9. Ole valmis maksamaan näkyvyydestä. 

Perinteiseen mediaan verrattuna maksettu markkinointi verkossa on hyvin kustannustehokasta. Varaamalla budjetin some- ja hakukonemarkkinointiin varmistat, että sisältösi tavoittavat oikean yleisön kerta toisensa jälkeen. Vaikka Facebookin ja Googlen käyttö on “ilmaista”, niin nämä yritykset pyörivät lopulta mainosrahalla. Sinun maksamallasi mainosrahalla.

10. Tuota sisältöä mahdollisimman tehokkaasti!

Kun puhut yleisöllesi eli tuotat sisältöä, niin tee se mahdollisimman tehokkaasti. Mieti, voisitko uuden kampanjan sijaan hyödyntää jo olemassa olevaa ja toimivaa sisältöä, mitä voi päivittää tai jakaa uudella tavalla. Jos taas huomaat, että asiakkaat hakevat, kysyvät tai puhuvat tietystä sinulle relevantista aiheesta, josta sisältöä ei vielä ole tarjolla, niin tee silloin kaivattua sisältöä uutena.

Kirjoittaja Mikko Rummukainen on Vapan osakas sekä digitaalisen markkinoinnin ja sisältömarkkinoinnin johtava asiantuntija.