Keskustelu sukupolvista ja työn merkityksellisyydestä on tervetullutta – ja samalla myös esimerkki siitä, miten keskimääräiset erot saattavat joskus kääntyä yksilöitä koskeviksi stereotypioiksi.
KIRJOITTAJA
Jukka Holopainen
VUOSI
toukokuu 2020
10. toukokuuta Kauppalehti uutisoi viestintätoimisto Drumin teettämästä kyselystä, jossa kartoitettiin hyvää työpaikkaa määrittäviä asioita. Juttuotsikon mukaan palkkauksen merkitys kasvaa vasta nelikymppisenä. Jutussa tuotiin myös esille, että palkkaus on miehille selvästi tärkeämpi asia kuin naisille.
On hyvä huomata, että kyselyn mukaan miehistäkin vain 20 prosenttia pitää palkkausta tärkeimpänä työnantajamielikuvaan vaikuttavana asiana. Koska luokittelu on ihmiselle luontaista, jotkut uutisen lukeneet saattoivat silti tallentaa sen muistiinsa muodossa yli nelikymppisiä miehiä motivoi raha.
Me kaikki niputamme päässämme asioita ja ihmisiä ryhmiin milloin minkäkin ominaisuuden tai avainsanan perusteella. Kuten Harvard Business Review muistuttaa, kategorisoinnissa on kuitenkin omat sudenkuoppansa. Saatamme nähdä merkittäviä eroja myös siellä, missä niitä ei ole. Tämä voi vääristää sekä maailmankuvaamme että päätöksentekoamme.
Vielä enemmän maailmankuvaa voivat vääristää mediassa ja varsinkin somessa käytävät keskustelut, sillä ne perustuvat usein vastakkainasetteluihin. Työntekijät vastaan työnantajat. Maahanmuuttajat vastaan kantasuomalaiset. Naiset vastaan miehet. Milleniaalit vastaan boomerit. Näiden ja monien muiden yksittäisten ominaisuuksien ympärille rakennellaan herkästi nollasummapelejä, joissa ”vastapuolta” tarkastellaan stereotypioilla sävytettyjen linssien läpi.
Kategorisoinnin ja vastakkainasettelun huumassa saattaa unohtua, että iso osa tarpeista ja toiveista on kaikilla ihmisillä samoja. Ravinnon, levon ja muiden perustarpeiden ohella kaikki haluavat esimerkiksi kuulua johonkin ja tehdä elämässään asioita, jotka he kokevat merkityksellisiksi. Samaa kertoo myös Drumin kysely. Työn merkityksellisyys nousi siinä palkkaustakin tärkeämmäksi hyvää työpaikkaa määrittäväksi tekijäksi.
Kun mainitsee sanan merkityksellisyys, keskustelu kääntyy herkästi milleniaaleihin. 1980- ja 1990-luvulla syntyneet nostetaan julkisessa keskustelussa usein esiin muutosvoimana, jolle merkityksellinen työ on paljon tärkeämpää kuin vanhemmille ikäryhmille. Ja hienoa, että nostetaan, sillä ennen milleniaalien aikakautta työn merkityksellisyydestä ei pahemmin puhuttu – ei ainakaan sillä termillä ja yhtä laajasti kuin nyt.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että työn merkitys olisi ollut ihmisille yhdentekevä asia ennen millenniaalien maihinnousua. Erikoistutkija Hanna Sutela kirjoittaa blogissaan, että esimerkiksi Tilastokeskuksen työolotutkimus kertoo milleniaalistumisen tarinaa pitkältä ajalta – sen mukaan työn sisällön merkitys suomalaisille palkansaajille on kasvanut jo monen vuosikymmenen ajan.
Vuoden 2018 työolotutkimuksen mukaan kaikista 15–67-vuotiaista palkansaajista 61 prosenttia piti työn sisältöä ehdottomasti tai jossain määrin tärkeämpänä kuin palkkaa. 25–34-vuotiaiden milleniaalien keskuudessa osuus oli vielä suurempi, 68 prosenttia. Tärkeimmät yleistä työtyytyväisyyttä lisäävät työn osatekijät olivat eri ikäryhmissä samoja: tyytyväisyys kehittymismahdollisuuksiin, työtehtävien sisältöön ja ammattitaidon arvostamiseen.
Ikään liittyvien stereotypioiden tunnistaminen on tärkeää, koska työelämässä muhii sitkeitä ennakkoluuloja esimerkiksi siitä, millaisia työntekijöitä vaikkapa 30- tai 60-vuotiaat ovat. Vaikkei näillä uskomuksilla olisi totuuspohjaa, ne ohjaavat suhtautumistamme tietyn ikäisiin ihmisiin ja vaikuttavat muun muassa työhönottopäätöksiin.
Tässä siis vinkki johdolle ja rekrytoijalle: älä tee ihmisistä hätiköityjä johtopäätöksiä yksinomaan syntymävuoden perusteella – saati sukupuolen, koulutustaustan, aikaisempien työnantajien tai muunkaan luokittelulle alttiin yksityiskohdan perusteella – vaan tutustu heihin yksilöinä. Kysy, mitä heille kuuluu ja mistä he ovat innostuneita juuri nyt. Saatat yllättyä.
Kuusikymppisistäkin löytyy heitä, jotka suhtautuvat työhönsä suurella intohimolla ja hallitsevat digiasiat sujuvasti. Ja vastaavasti milleniaaleista löytyy myös heitä, joille työ ei juuri nyt ole olennaisin merkityksen lähde. Eikä sen tarvitsekaan olla.
Etenkin johdon on tärkeää ymmärtää, että toimivaan organisaatiokulttuuriin mahtuu mukaan myös ihmisiä, joille työ on vain työtä. Todennäköisesti he hoitavat hommansa ensiluokkaisesti, vaikka heille merkityksellisimmät asiat tapahtuvatkin työajan ulkopuolella. Muutenhan esimerkiksi pienten lasten vanhemmat eivät voisi menestyä työssään.
Valistunut johtaja tietää, että organisaatiolla tulisi olla ihmisiä yhdistävä arvopohja ja jokin arkisen aherruksen ylittävä tarkoitus. Merkityksellisyyttä tihkuvan organisaatiokulttuurin ei kuitenkaan tarvitse muistuttaa uskonnollista kulttia tai klooniarmeijaa, päinvastoin. Monimuotoisuus antaa paremmat edellytykset rakentaa erilaisista kokemuksista, ajatuksista ja ideoista jotain uutta ja innostavaa. Parhaisiin tuloksiin organisaatio pääsee, kun se saa mahdollisimman monenlaiset ihmiset jättämään stereotypiat narikkaan ja toimimaan yhdessä, yhteisten päämäärien eteen.
Jukka Holopainen on Vapan Senior Advisor – X-sukupolveen kuuluva mies, jonka vanhemmat edustavat hiljaista sukupolvea, kollegat milleniaaleja ja lapset Z-ryhmää.
