Vapan luovaksi johtajaksi on nimetty Riina Walli. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus luovalta alalta mainostoimistoissa, asiakkaana ja yrittäjänä. Vapalle Walli tulee Milttonilta, jossa hän työskenteli luovana johtajana edelliset viisi vuotta.
Markkinointi tarvitsee luovaa rohkeutta
Vapalle Walli aikoo tuoda uusia tapoja työskennellä ja omaa brändiosaamistaan.
“Nautin eniten siitä, että pääsen syväsukeltamaan asiakkaan maailmaan. Oli kyse sitten pienestä tai suuresta teosta tai jostain brändiä mullistavasta, koen, että kaikki on yhtä arvokasta ja osa isoa kokonaisuutta.”
“Vapalla kirkastamme osaamistamme ja hyödynnämme kumppanuuksia. Minun tehtäväni on pitää Vapan luova kokonaisuus hallinnassa. Tavoitteenani on lisätä brändiymmärrystä ja rohkeutta luovissa ratkaisuissa.”
Walli on aloittanut työnsä keskustelemalla kaikkien luovien työntekijöiden kanssa. Vaikutuksen ovat tehneet strateginen ajattelu, syvällinen asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja innovatiivinen kuuden tunnin työpäiväkokeilu. Wallin mukaan Vapalla rakennetaan merkityksellistä ja luovaa markkinointia yhdessä asiakkaiden kanssa.
Ketterä markkinoinnin tekeminen ja oleellisen tunnistaminen tiivistävät Vapan strategian
Wallin nimitys täydentää Vapan luovaa osaamista ja ajoittuu Vapan uuden strategiakauden alkuun.
“Tavoitteemme on auttaa yrityksiä erottautumaan, ymmärtämään kohderyhmiään ja tunnistamaan oleellisen. Nopeasti muuttuvassa maailmassa markkinoinnin strateginen suunnittelu on ketterää ja perustuu ajantasaiseen näkemykseen”, sanoo Vapan toimitusjohtaja Noora Wuolanne.
Ympäröivä epävarmuus avaa mahdollisuuksia luovalle ajattelulle ja siten myös uudelle toiminnalle. Wallin mukaan parhaiten selviytyvät ne, jotka onnistuvat haastamaan rakenteita ja ymmärtämään kokonaisuuksia. Ketteryyttä on tarvittu jo aiemminkin, mutta korona on toiminut liiketoiminnan ja markkinoinnin kiihdyttimenä.
“Tässä hetkessä riskeihin vastataan luovuudella. Perinteisimmätkin toimijat saavat omaksua designajattelun. Se on brändien luova reservi, jonka avulla uskaltaa astua tuntemattomaan”, Walli sanoo.