Heli Hytönen oli luotsannut Vapaa runsaan kuukauden, kun maailmanpolitiikan tapahtumat näyttivät, miten järisyttävä voima arvoilla on.
Aloitin Vapan toimitusjohtajana tammikuun puolivälissä. Siitä maailma on muuttunut radikaalisti. Päivää ennen Venäjän silmitöntä hyökkäystä Ukrainaan pidimme kick-off-tilaisuuden, jossa työyhteisömme sulki henkisesti covid-kirjan kannet ja avasi ovet postnormaaliin aikakauteen.
Postnormaali olisi kasvun ja vapauden aikakausi, ilon ja leikkisyyden aikaa, pohdimme. Sitä leimaisi vahva vaade merkityksellisyydestä – olimmehan olleet enemmän tai vähemmän eksistentiaalisen kriisin äärellä kollektiivista karanteenia suorittaessamme.
Postnormaali aika olisi myös ihmiskunnan suurimpien kysymysten aikaa: hautautuisimmeko metaverseen ympäröiden itsemme jälleen uusilla statussymboleilla vai pelastaisimmeko planeettamme nyt, kun meillä on vielä siihen mahdollisuus? Vähänpä tiesimme tuolloin, millaiseen asentoon nämä pohdinnat jo seuraavana aamuna asettuisivat.
Vain viikossa olemme saaneet seurata lännen ennennäkemätöntä yhdistymistä sotaa vastaan. Se luo uskoa empatian ja solidaarisuuden voimaan ja antaa toivoa siitä, että nyt saavutettu yhtenäisyys liikuttaa meitä myös aikamme suurimman haasteen, ilmastokriisin, edessä. Yhtenäisyys on supervoima, jonka olimme ehtineet kadottaa.
Kriisit laittavat näkökulmat ja mittakaavat uuteen asentoon. Emme tiedä, mihin tämä kaikki päättyy, saati mistä kulmasta katsomme maailmaa sen jälkeen. Vaikka vain vähän on varmaa, uskon seuraaviin:
1. Hyvyys määritellään uudelleen
Mitä on hyvä elämä, mitkä asiat tekevät hyvää, entä mikä on hyvin? Uskon, että palaamme hyvyyden määritelmään yhä useammin ja tarkastelemme suhdettamme hyvyyteen yhä uudestaan. Merkityksellisyys ja kokemus jaetusta hyvästä määrittyvät uusien linssien läpi.
2. Aika elää on nyt
Näemme jo ympärillämme uuden havahtumisen elämän rajallisuuteen. Vaikka covid on ravistellut perustavanlaatuisesti uskoamme pysyvyyteen, se ei ole pakottanut enemmistöä siihen, mihin Ukrainan kriisi länsimaiden massat havahdutti: elämä on tässä, tänään. Tehtäväksemme jää valjastaa tämä voima ja elämänhalu suuremman hyvän tavoitteluun.
3. Kaikki on mahdollista
Ilmastokriisissä olemme pitkään tuskailleet poliitikkojen päättämättömyyttä ja kykenemättömyyttä. Nyt olemme kuitenkin todistaneet, että kaikki on mahdollista, kun niin haluamme. Valtavat raha-, rahti-, raaka-aine- ja liikennevirrat liikkuvat ja pysähtyvät, kun niin päätämme. Enää tuskin tulee paluuta aikaan, jossa seuraamme ilmastotekojen vitkuttelua toimettomina vierestä.
4. Aktivismin uusi aalto
Uskon, että uusi aktivismin aalto hyökyy läntisen maailman yli. Yksilöt, yhteisöt, brändit ja yritykset vaativat toimia ja toimivat suuremman hyvän eteen, eikä väripesulle jää tilaa. Omalle tarkoitukselle ja arvoille uskollinen toiminta on vaatimus, ja tilillepano tapahtuu yhä herkemmin. Suuri yleisö on yhä vaativampi siitä, mitä se hyväksyy tämän kaiken jälkeen.
Me Vapalla uskomme, että maailma kulkee kohti hyvää. Siinä missä covid pakotti meidät tekemään digiloikan, uskon Ukrainan sodan pakottavan meidät tekemään arvoloikan. Uskon, että eri toimijat tulevat palaamaan arvojensa pariin kysymään, ovatko ne meille oikeita, toimimmeko arvoillemme uskollisesti ja mitä meidän pitäisi tehdä enemmän.
Annetaan hyvyyden paistaa läpi.
Heli Hytönen on Vapan uusi toimitusjohtaja, joka uskoo empatiaan maailmaa parantavana voimana.