Kiinnostus kotimaan matkailua kohtaan kasvoi pandemia-aikana, mutta muutos oli käynnissä jo sitä ennen. Lähimatkailu, ekologisuus ja turvallisuus ovat matkailun viime vuosien kasvavia trendejä. Tämä on tunnistettu myös VR:llä, joka on itsekin pystynyt tuomaan esiin kotimaan matkailun kiinnostavuutta.
“Matkustamiseen kuuluu suunnittelua sekä fiilistelyä ennen ja jälkeen matkan. Matkasta halutaan oman näköinen kokemus. Tätä kaikkea haluamme korostaa ja innostaa suomalaisia löytämään Suomesta uusia kohteita ja tekemistä helposti junan kyydissä”, kertoo VR:n markkinointijohtaja Vanessa Lehtinen.
VR:n tavoite on edistää kotimaan matkailua. Tulevina vuosina keskiössä on erityisesti digitaalisten palveluiden kehittäminen, kotimaan matkailua tukeva tuotekehitys ja asiakkuuksien luominen ja kasvattaminen. Lehtinen lisää, että markkinoinnissa keskitytään erityisesti vapaa-ajan matkustamisen lisäämiseen ja VR:n brändin kehittämiseen, mihin liittyy myös edullinen hintamielikuva. Markkinointiviestinnän pääsuunnittelutoimistoksi valittu Vapa tukee VR:ää tavoitteiden saavuttamisessa.
“VR on luonteva kotimaan matkailun puolestapuhuja ja kaikille tuttu brändi. Alusta alkaen meille on ollut tärkeää yhdessä tunnistaa oleellinen. Muutosta tehdään kestävän ja asiakaslähtöisen, ketterän markkinointiviestinnän keinoin”, sanoo Vapan strategiajohtaja Mikko Rummukainen.
Vapa valittiin VR:n markkinoinnin pääkumppaniksi joulukuussa 2020. Yhteistyötä on tehty koko alkuvuosi, ja työtä kuvaa tiivis yhteissuunnittelu. Markkinoinnin toimenpiteillä tähdätään matkailijoiden inspirointiin ja uusien kohderyhmien tavoittamiseen sekä muistutetaan junalla matkustamisen hyödyistä ja mahdollisuuksista.
“Vapa tuo meille jatkuvan tarinankerronnan osaamista, näkemystä priorisointiin ja uusia työskentelytapoja. Se pitää meidät liikkeessä. Yhdessä pystymme tunnistamaan ja hyödyntämään uudet mahdollisuudet tehokkaasti”, Lehtinen sanoo.
Vapan ja VR:n yhteistyö on näkyy jo VR:n kevään kampanjoissa. Myöhemmin tänä vuonna uuden markkinointikonseptin mukaisia materiaaleja nähdään ja kuullaan monikanavaisesti.